Tulevaisuus on tässä ja nyt. Tiedän. Sitä minulle on nyt hoettu.
Tulevaisuus on jotain mikä pitää elää välittömästi eikä odottaa sitä viidettätoista päivää. On muuten älykäs neuvo. Saatan väittää, että jokainen joka käy jotain prosessia läpi tuntee sen ahdistuksen jo koko sanasta, TULEVAISUUS.
Mitä jos ei näe mihinkään, ei huomiseen tai ensi viikkoon. Lähestyvä seuraava tuntikin on heikkoina päivinä mahdoton etappi. Äsken kävin ajatuksen läpi päässäni, että minun tarkoitus oli tavallaan käyttää tätä blogia kirjoitusalustana omille koomisille tilanteilleni, mutta niin minä toisaalta luulin tämän kesän suurimman murheen olevan ex-appiukon myymä avoauto ja kesä ilman niitä ajeluita.
-Tuli nimittäin kesä ilman mitään ajeluita. Siis yhtään mitään.
Että sikäli voin profiloida itseni ero-blogin kirjoittajaksi ja surkeaksi mustanhuumorin ja itseironian levittäjäksi. Ne ovat nimittäin nyt sitten myös ainoat mitä tässä talossa levitellään.
Mutta tarkoitukseni ei missään nimessä ole masentaa tässä nyt ketään, vähiten itseäni. Kesä toi myös jotain todella kivaa ja ihanaa eteeni, nimittäin loputtoman tarmon ja innostuksen touhuta oman pienen poikani kanssa. Ilmeisesti kuitenkin position määre on jollain tapaa vakio, koska pitkästä aikaa tunnen olevani se sama toimelias äiti-ihminen kuin joskus. Että jos jotain pahaa, niin vissiin jotain hyvääkin!
Tulevaisuus on toisaalta yllätyksiä täynnä, mutta ei ole torstaikaan minusta toivoa täynnä, vaan ihan sitä itseään, torstaita.
Tulevaisuus on jotain mikä pitää elää välittömästi eikä odottaa sitä viidettätoista päivää. On muuten älykäs neuvo. Saatan väittää, että jokainen joka käy jotain prosessia läpi tuntee sen ahdistuksen jo koko sanasta, TULEVAISUUS.
Mitä jos ei näe mihinkään, ei huomiseen tai ensi viikkoon. Lähestyvä seuraava tuntikin on heikkoina päivinä mahdoton etappi. Äsken kävin ajatuksen läpi päässäni, että minun tarkoitus oli tavallaan käyttää tätä blogia kirjoitusalustana omille koomisille tilanteilleni, mutta niin minä toisaalta luulin tämän kesän suurimman murheen olevan ex-appiukon myymä avoauto ja kesä ilman niitä ajeluita.
-Tuli nimittäin kesä ilman mitään ajeluita. Siis yhtään mitään.
Että sikäli voin profiloida itseni ero-blogin kirjoittajaksi ja surkeaksi mustanhuumorin ja itseironian levittäjäksi. Ne ovat nimittäin nyt sitten myös ainoat mitä tässä talossa levitellään.
Joten koittakaa kestää rakkaat ihmiset, tämä nyt näköjään on yksi Teletappi-oksennus tämä touhu, juuri kun luulee pääsevänsä sentin eteenpäin prosessissa, joku huutaa UUDESTAAN ja samantien on nainen taas alkupisteessä, uudestaan rypemässä.
Mutta tarkoitukseni ei missään nimessä ole masentaa tässä nyt ketään, vähiten itseäni. Kesä toi myös jotain todella kivaa ja ihanaa eteeni, nimittäin loputtoman tarmon ja innostuksen touhuta oman pienen poikani kanssa. Ilmeisesti kuitenkin position määre on jollain tapaa vakio, koska pitkästä aikaa tunnen olevani se sama toimelias äiti-ihminen kuin joskus. Että jos jotain pahaa, niin vissiin jotain hyvääkin!
Tulevaisuus on toisaalta yllätyksiä täynnä, mutta ei ole torstaikaan minusta toivoa täynnä, vaan ihan sitä itseään, torstaita.
Elän juuri tätä hetkeä, otan ilon siitä mistä saan.
Tulevaisuudessa tässä ja nyt, näen monia sävyjä, valoja ja varjoja. Yritän saada pääni näkemään valot eri sävyisinä ilman jatkuvia varjonpaikkoja. Kuten majakan lampun prismat, ne taittavat, heijastavat ja muokkaavat valon suotuisaksi laivojen löytää perille sen avulla.
Ehkä lähellä on minunkin majakka joka ohjaa oikeaan satamaan. Ehkä.
Antaa näiden tuulien nyt puhaltaa, ei tarvitse toivottavasti koskaan tämän jälkeen miettiä jättäneensä prosessin kesken tai joutua palaamaan tähän tunteeseen.
Tämä varmaan selvitti nyt ainakin sen, ettei kovin villiä sinkkusyksy 2015 ole tulossa!
Antakaa armoa, tulevaisuus on kuin Pamela Anderson hidastetussa juoksussa. Ehkä jopa sen minun äidin sanoissa.
Just näin se Taru on, kun kaiken moskan käy kerralla läpi oikein pohjia myöten, ei siihen tarvitse sitten myöhemmin niin kipeästi palata. Kun sitten pääsee eteenpäin ja tuntee iloa ja nauraa, niin se on aitoa eikä maton alle lakaistun surun korviketta. Olet ajatuksissani kovasti, tiedän miltä tuntuu, kun on mentävä sekunti, korkeintaan minuutti kerrallaan eteenpäin. Kliseistä, mutta ajan kanssa ja ystävien tuella. Muisku <3
VastaaPoistaKiitos ❤️ se on välillä hyvä huomata itsekin, että tällä avoimella jakamisella on se positiivinen puoli, ettei todellakaan yksin täällä pyöriskele ❤️Ystävät!
Poista