Vakavasti ottaen

Minä olen vakava.

Mutta minä EN ole kovin vakavasti otettava, ellei tilanne sitä vaadi. Ja koska se sitten vaatii?! No siellä neuvolassa, päiväkodin kaiken-maailman-lapsen-parhaaksi-tässä-nyt-kokoonnutaan-shitti-ajoissa. Niissä se esimerkiksi sen vaatii.

Töissä?! Ehkä välillä.

                                        Näissä tilanteissa ei kovinkaan paljon.

                                       Eikä varsinkaan tässä tilanteessa: 

Ei, minä en ole vakavasti otettava tai vakava, mutta minä olen sellainen jolla kuitenkin sisällä on vakavan ihmisen sielu. 

Aiemmissa kirjoituksissani olen korostetusti tuonut esiin omat heikkoudet ja raadollisen elämän, mutta tässä en nyt lähde sille tielle vaan keskityn tähän vakavuuteen sen ansaitsemalla vakavuudella. 

Mitä tarkoittaa vakava sielu? Ehkä jotain surumielistä tai raskasta? En oikein osaa nyt noita laittaa itseeni, enemmänkin näen asian itsessäni niin, että vakavuus on arvo joka on syntynyt jostain ja vaikuttanut minuun. Asioiden ymmärtäminen ja niihin suhtautuminen on ehkä se mitä tässä nyt haen. Olen vakava, kun puhutaan ystävyydestä, parisuhteesta, vanhemmuudesta tai yhteiskunnallisista asioista. Olen vakava kun puhutaan vallitsevista olosuhteista niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla. Eikö nuo ole niitä arvoja?! 

Olin viimeksi myös todella vakavasti ärsyyntynyt sovituskopissa, kun oivalsin niiden valojen olevan juuri niitä ihmisen jäätävimpiä muhkuroita ja epätäydellisyyksiä korostavia. Eikä niinkään sitä ostopäätöstä tukevia! En osta mekkoa, jos polvenikin näyttävät siinä valossa sellaisilta joiden luulisi kuuluvan 80-vuotiaalle. PISTE.

Otanko itseni vakavasti?! En todellakaan... 

Olen juuri se pälli joka aina mokaa ja kertoo sen tasan kaikille. Toisaalta olen hyvinkin vakava kaikessa pohtivaisuudessani ja itsearvioissani. 

Haluan kuitenkin ajatella olevani jotain sellaista mikä osaa kohdata asian ja ihmisen oikealla vakavuudella ja antaa itsestäni mahdollisimman paljon (en siis todellakaan tietysti kaikille, toiset ovat tyhmiä.) ja ansaita olemassaololleni sen vakavuuden ja arvon jolla pystyn toimimaan tässä maailmassa hyvällä mielin! 

                             Ilmaisjakelu?! Ei, vaan ansaittava etu oikeille ihmisille

Näihin kuviin ja tunnelmiin jätän teidät nyt ja siirryn miettimään huomista valmistumispäivääni ja sen tuomia ihania asioita! ( Ehkä myös sitä vakavasti ottamista!) Niistä sitten ehdottomasti ja todellakin seuraavan kerran ensi viikolla <3