Villi sinkkukesä 2015... NOT.

Voi apua. Siis onko nyt todellakin niin, että minä joudun omaksumaan itseni sinkuksi?!

No taitaapa olla. Että helvetin hyvää perjantaita vaan kaikille muillekin sinkuille.

Muut sinkut ehkä jo laittavat salaattejaan ja soittelevat ystäviään valkkarille ihan vaan kun aurinko on nyt taivaalla ja on perjantai. Muut sinkut saattavat poksauttaa skumpan auki työkavereiden kanssa työpaikan lähipuistossa ihan vaan koska aurinko on taivaalla ja on perjantai! Jipii! Sitä ilon ja onnen määrää.

Muut sinkut saattavat myös mennä johonkin laitokseen saamaan täydellisen manikyyrin ja sandaaleihin sopivan pedikyyrin ja ne kaikki eri sokeroinnit, vahaukset, laaseroinnit ja naamiot. Kyllä muuten kelpaa sitä kinttua esitellä terassilla ihan vaan koska on, Perjantai.

No. Varmaan arvaatte tämän järkytyksen joka kohtaa ihmisen joka on todellakin lukenut viimeiseksi villiksi sinkkukesäkseen sen kesän 2002. Siis siitähän on jumalauta KOLMETOISTA vuotta. Että saattaa nyt olla hivenen ihmetystä kaikkien Tindereiden, Match.com ja muiden seassa. Saati, että pitäisi vielä tajuta jotain tämän päivän deittailusta.

Viimeksi markkinoilla ollessani olin nuori, kiinteä, lapseton ja vapaa. Ja mitä olen nyt. No en yhtäkään noista. Että onpas kivaa. Olen varmaan juuri se terassin helmi ja yökerhon saalis.
Ei. En ole. En edes tiedä miten olla, koska sääntökirja on päivittynyt johonkin mitä minä en osaa ehkä edes lukea. Tai jaksa, olenhan jo keski-ikäinen.

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos joku saattaa naisen tilaan jonka lopputulos on synnyttäminen, imettäminen tai joku niihin verrattava ruumista roikottava tila, tulisi tällaisella henkilöllä olla joku velvollisuus katsoa sitä vartaloa koko loppu elämänsä. Luulisi EU:n jo hoitaneen tämänkin.
Helppohan se on noiden isä ihmisten mennä ja hurmata kaikki maailman naiset sillä suloisella jälkikasvullaan. Toista se on meillä äiti-ihmisillä jotka kannamme ruhossamme tasan kaikki ne merkit siitäkin elämän ihmeestä.

Ajatuskin ensimmäisestä kerrasta alasti vieraan miehen kanssa tuntuu lähes pyhäinhäväistykseltä. Saatan itkeä ja pyytää anteeksi jo ennen kuin on rapusta sisään päästy. Se on nimittäin vähän kuin sika säkissä.
Lause: kaikki naiset ovat kauniita omalla tavallaan ja lapsen saanti on vain tehnyt sinusta entistä kauniimman, on muuten sitten aivan totaalista paskaa. Tuota toistaa ainoastaan se suhteessa pysynyt avio/avopuoliso ja hänkin lähinnä mantrana itselleen, ettei todellisuus tuntuisi niin julmalta. On nimittäin joku muu aivopessyt ihmisiä ja itsejään paljon suurempiinkin valheisiin.

No tästä siis selkeästi alkaa maailma jossa täytyy oikeasti miettiä jalkakarvojen todellista tilaa, alusvaatekertaa ja sen yhteensopivuutta tai ehjyyttä ja ikää.

Voi apua sanon minä.

Samalla kertaa kuvioon tulevat ne hetket kun jälleen kerran joudun tutustumaan, opettelemaan ja sopeutumaan johonkin uuteen ihmiseen ja hänen tapaansa elää ja ajatella. Onneksi vielä ei ole ehkä sen aika. Armon aikaa on siis jäljellä. Nyt vasta tutustun tähän Sinkkuun joka ei osaa saati halua olla sinkku. Voiko vaan kääntää aikaa sitten siihen, että kaikki se vaiva, aika ja sopeutuminen uuteen olisi ohi.
Aika jolloin ääneen piereminen ei enää olisi issue?! Ai ei? No sitten odotan, että se selluliitteja, raskausarpia ja väsynyttä huumoria ja pieruja pelkäämätön yksilö löytää tiensä ovelleni.

Nyt usea ajattelee (varsinkin ne vähän paskassa parisuhteessa sinnittelevät) että tuohan olisi ihana tila, tila jossa kaikelle uudelle on mahdollisuus ja ennen kaikkea mahdollisuus oppia ja saada itsestään jotain aivan uutta ulottuvuutta pinnistettyä esiin ja ulos.
No onhan se näinkin ja varmasti vielä tämäkin sinkku riehaantuu sellaisiin mittakaavoihin, että häpeä on ainut kuvaava sana. Jännittävää nähdä mitä ja miten elämä nyt tämän aterian on minulle kattanut.

Tämä kesä on mennyt pakoillessa tilanteita joissa joku pääsisi minuun tutustumaan, ovet on raollaan olleet vain taaksepäin ja elämänhallinta on vaatinut veronsa, ettei tule niitä ylilyöntejä ihan joka päivä. Alkaa varmaan tuo entinen puolikkaani olla jo totaalisen kypsä niihin viesteihin, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että tämä on nyt vaan hänen kannettava myös. Nämä tunteet ja tämä luopumisen tuska.

Ehkä tästä alkaa se suunta kohti sitä villiä sinkkutalvea 2016? Tavallaan kyllä tämä surun vaatima painonlähtö saattaa vaatia kasvattamaan jonkinlaisen turkin lämmikkeeksi. Että ehkä se siitäkin sitten!

Elämä on aalto, yhtä kaunis ja arvaamaton.

Tähän mielikuvaan turkistarhatusta, kotiin linnottautuneesta, pierevästä ihmisraadosta jätän tämän asian nyt hautumaan ja palaan toivottavasti tässä elämässä mehevien treffikokemusten ja pieleen menneiden läheisyysyritysten kera.