Kun mutsi onginnan keksi

Se olisi kuulkaa taas aika järjestää korvia ja päätä huimaavat syntymäpäivät lapselle.

Edellisten vuosien tavoin tänäkin vuonna lapseni saa päättää tarjoilut. Tänä vuonna juhlapöytää koristaa Runebergintortut, kalavoileipäkakku, karjalanpiirakat ja munavoi, sekä SE kakku. Aiempien vuosien tavoin lapseni on myös saanut ilmoittaa toiveensa kakun ulkonäöstä ja sisällöstä. Sisältö pysyy edelleen mansikkana, mutta päällinen vaatii moottoritien, autoja, taloja, ihmisiä ja mahdollisesti pieniä puita. Että repikää siitä sitten.

No itseäni saan tästä taas kyllä syyttä, koska olen tehnyt jonkinsortin ennätyksen överöimisessä näiden kakkujen suhteen. Alla parit fotot viime vuosilta, olkaa hyvät:

Tästä kaikki lähti, possu, junarata ja juna. Taisi olla pojan 3v. kakku.

Tässä oli jo rallirata, ralliautot, autonrenkaat ja rengasvallit. Poika täytti 4vuotta.

Viime vuonna viisivuotias osasi jo vaatia ja samalla myös tiedostaa äidin ehtymättömät idea varastot ja luonnolisesti ne helvetin upeat taidot. Kakussa piti olla kaksi autoa, autotie, silta, sillassa kaide, lampi ja vene. No tässä alkaa olla jo kunnianhimoa myös mutsilla. 

Että voi luoja morjenstaa....

Sitä saa mitä tilaa, mutta tänä vuonna voitte kuvitella mitä kaikkea pitää yhden ihmisen yhteen kakkuun saada mahtumaankaan. Lopputulos tulee näytille kun olen urakkani valmiiksi lauantaina saanut esille ja syötetyksi lapsille. 

Varsinainen aihe tälle tekstille on kuitenkin nuo syntymäpäivät kokonaisuutena ohjelmineen. Nyt jo kuulen pojalta anovaa marinaa miksei meillä voi järjestää synttäreitä hoplopissa? "No siksei kun olisi sun tylsä yksin siellä olla" Ei niillä hinnoilla nimittäin ketään sinne meillä olisi varaa kutsua. 

Tai miksei meillä ole taikuria tai pellejä tai mitään pomppulinnaa ja poniratsastusta? No aivan tuosta samasta syystä. 

Toisaalta ihana ajatus olisi ne huvikumpumaiset synttärit kauniin talon pihalla, vanhat omenapuut täynnä koristeita ja lyhtyja ja ne ponit ja pomppulinnat ja se täytenä keikkuva lahjapyötä kauniine paketteineen. 

Todellisuus tuossa Vantaalaisen vuokrarivarin postimerkin kokoisella takapihalla josta aidatkin jo viime kesänä kaadettiin, on kuitenkin hyvin toisenlainen. Mielikuva yllämainituista idylleistä kaatuu jo siihen, että ei olisi kiva ratsastaa ponilla pomppulinnassa joka on puhjennut sen tasan ainoan omenapuun oksien pistettyä siihen reiän ja kaadettua koko roskan niiden notkuvien lahja- ja tarjoilupöytien päälle ja lopulta koko perkeleen syttyessä tuleen niistä lyhdyistä aiheuttaen pienen evakuointi spektaakkelin siinä lähiössä. Ja tämä ainoastaan tilanpuutteen vuoksi. 

Tavallaan saattaisi synttärit hoplopissa tulla tässä kohtaa jo edullisemmaksikin, mutta minä en lopulta sitä halua. Minä haluan väenvägällä pitää kiinni perinteestä tehdä itse, leipoa ja askarrella, vaikka saatan tässä meidän pienessä perheessä olla ainut siinä. Ja ohjelmaksi on yllätys yllätys tänä(kin) vuonna ONGINTAA!! Ja mitä sieltä ongitaan, no varmaan jälleen saippuakuplia ja suklaata. 

Näiden kaikkien vuosien saatossa olen oivaltanut sellaisen pienen asian, kuin lapsen riemu. Se mitä lapsen synttäreillä lopulta on, on aina aikuisen päätös. Se mitä aikuinen päättää ja miten sen asian lapselle esittää ja ylpeänä kantaa on se, miten lapsi päätöksen ottaa. Näinä vuosina olen huomannut, että synttäreiden kohokohdat ovat syöminen, onginta ja ulkona juoksentelu. Lahjatkin tulee usein avattua vasta vieraiden lähdettyä loppuun, kun mielenkiinto on jo sata kertaa karannut milloin kakkupöytään tai lähimetsään kaikkien vieraiden kanssa juoksemaan. Näin ollen ohjelmallinen, ohjattu, liian rajattu tai rajaton synttäri aika ei minun makuuni toimi. Viime vuonna synttärit muutuivat lennossa lahjapaketista paljastuneen uuden skeitin myötä ulkotapahtumaksi.

Yksin ja yhdessä koko juhlaväki levisi pitkin rivaripihaa ja joukkoon liityi myös muita pihan lapsia jotka eivät varsinaisilla juhlilla olleetkaan. Mehu- ja keksipuffetti takapihalla kelpasi loistavasti ja iloa riitti pihalla iltaan asti. 

Näin siis elämä pitää kirjaa ja kuria tästäkin asiasta, tänäkin vuonna synttärit ovat juhla jossa ongitaan ja iloitaan. Kertaakaan ei ole tullut valitusta "köyhistä" juhlista tai "tylsästä" juhlapaikasta. Vaan jopa lasten vanhemmat ovat arvostaneet tarjoiluja ja tavallisia kotijuhlia, vaikka kilpailuasetelma on sanomattakin selvää ja taistelu avattu jo niistä ekoista synttäreistä alkaen. 

Muistakaa siis hyvät arvon vanhemmat: sillä ei ole merkitystä mille asteikolle yllätte päiväkoti vanhempien silmissa kilpavarustelluilla kinkereillä, vaan sillä nukahtaako lapsenne onnellisena päivän jälkeen vain herätäkseen aamulla iloitsemaan tosi kivoista synttäreistä. Sillä on merkitystä. Salaa myös tulee hoidettua kasvatustehtävää ja itsetunnon asioita lapsen kanssa kun ei mennä sinne helvetin hoploppiin, niin kuin tasan kaikkien muiden Tytti-Janican ja Neea-Mimosa-Erican synttäreillä on aina menty. 

Saatan jopa yllättää itseni ja laittaa onkikoriin tänä vuonna tytöille ja pojille ERI tavarat, se vasta olisikin melko hohdokasta. 

Että ei muuta kun koukut veteen ja parempaa kalaonnea saalistamaan, meillä mennään vanhalla kaavalla, vaikka maailma olisi täynnä juhlapaikkaa ja järjestäjää niin ettei sekaan mahtuisi.