Elämän perusasetukset

Perustan kirjoitukseni vain omiin kokemuksiin ja muiden kokemusten matkimiseen tai varastamiseen... En yritä kirjoittaa jotain mitä en ole.. Mutta saatan kirjoittaa monesti asioista mistä en oikeastaan mitään tiedä.. 

Elämäni perusasetuksiin kuuluu mies ja kuukautta vaille kuusi vuotias poika. Elän työstä ihmisten parissa ja opiskellen todennäköisesti lopun ikääni jotain.. Juuri saamani tiedon mukaan ovat opintoni ammattikorkeakoulussa nyt suoristettu (sosionomi AMK) joten matka alkaa työn puolesta varmaan myös uuden äärellä lähitulevaisuudessa. 

Mutta se miksi ihminen valitsee harrastuksekseen opiskelun eikä urheilua tai virkkausta: se on tämä tunne kun opintosuoritusotteessa näkee oman tien edistyvän ja lopulta tulevan täyteen... Se tunne kun itsensä valtaa tietty tyhjiö, helpotus, onnistuminen sekä haikeus yhden tien päättymisen johdosta. Nimittäin se mitä sain matkallani tässä opintopolussa on jotain niin suurta ja huikeaa, kuin ne ihmiset joiden kanssa polkuni kuljin... Nämä ihmiset itse tietävät arvonsa, olen yrittänyt sen tehdä heille erittäin selväksi pitkin tätä matkaani. Ilosta puolet on kuitenkin toisen iloiseksi tekemistä! 
Kannustaminen ja hurraaminen kuuluu usein vain urheiluun, mutta voin kertoa, ettei sitä settiä ole puuttunut tästä touhusta! Yhdessä kun on kiroiltu ja huudettu, iloittu ja riemuittu tasapuolisesti koko opintojen ajan niin siinä löytyy sellainen alkukantainen yhteys ja tietous johonkin kuulumisesta. 
En väheksy tietenkään mitään muuta harrastusmuotoa, urheilu on terveellistä ja virkkaaminen pitää ilmeisesti ainakin äitini mielestä mielen pirteänä. Niissä suoritus näkyy myös heti, sen koen itselleni olevan kuitenkin suurin motivaattori asioita toteuttaessani. (saatan jopa joskus tehdä jotain mitä voi kutsua urheiluksi..virkkausta en ikinä) 

Jäin äsken miettimään onko musiikki harrastus?! Siksi se EI ole tuossa urheilun ja virkkauksen jatkona..Tai siis toki joku harrastaa  pianon soittoa yms.. Mutta onko se sitä? Itselleni se on jotain mikä on sisäsyntyistä.. Sitä samaa se on myös lapselleni ja miehelleni.. Ei me mitään musiikkia harrasteta, me soitellaan pianoa ja kitaraa tai nokkahuilua ihan tosissamme! Ei ammatiksi tai palkan eteen, mutta hyvin tosissamme kuitenkin. Sen että tekee jotain tosissaan ei tarvitse olla eteenpäin tai mihinkään pyrkivää, Se voi vain olla rämpyttämistä tai puhaltelua mutta niin, että se tehdään oikein, soitinta kunnioittaen ja itseään ilostuttaen (muita harvemmin...) 

Asia lähti nyt vähän kaartamaan muualle kuin alussa piti.. Mutta se tulee varmaan olemaan tämän blogin oikeus ja kohtuus.. Tai ainakin tunnusmerkki.. Ikinä et otsikosta voi päätellä mihin asti päästään! Jännittävää eikö?! (Minut tuntevat tietävät, että kun elämä on melko epäjännittävää ja tasaisen paksua, on jokin tällainen verbaalinen irtiotto ehkä päiväni.. tai kuukauden highlight..) Joten ei muuta kun kohti seuraavaa matkaa, minä jään nyt tähän hetkeksi fiilistelemään tuon opiskelun päättymistä ja tulevaa juhlan aikaa asian tiimoilta <3